Siirry suoraan sisältöön

Naantalilaiset mukana energiansäästötalkoissa – sähköä käytettiin 2,4 prosenttia vähemmän viime vuonna

Verkkoalueellamme käytetyn sähkön määrä laski viime vuonna 2,4 prosenttia. Käytimme sähköä 136,1 miljoonaa kilowattituntia, kun vuonna 2021 käyttö oli 139,4 miljoonaa kilowattituntia. Vuoden 2021 sähkönkulutus onkin ollut yhtiömme tähänastisen historian suurin.

Naantalin Energia energiansäästö lämpöpatteri

Koko maassa sähkönkäyttö aleni noin kuusi prosenttia. Joulukuussa kulutus laski valtakunnallisesti jopa 16 prosenttia ja Naantalissa noin 14 prosenttia. Iso ero kulutuksessa johtui vuoden 2021 tavallista kylmemmästä joulukuusta, kun vuoden 2022 joulukuu oli hyvin lämmin. 

Sähkönkulutus aleni siis alueellamme vähemmän kuin valtakunnallisesti, mikä johtuu pääosin kahdesta asiasta. Naantali on ollut varsin muuttovoittoinen, ja kasvun myötä olemme saaneet vuoden aikana lisää noin 180 sähkönkäyttöpaikkaa. Se on merkittävä määrä pienehkölle verkkoalueellemme. Lisäksi meillä on paljon lämmitykseen sidottua kulutusta, ja viime vuonna alkutalvi ja jopa huhtikuu olivat kylmiä, mikä näkyi kulutuksessa. 

Mukana talkoissa 

Kotitalouksien sähkönsäästöön on vaikuttanut sähkön korkea hinta ja julkinen keskustelu sähkön riittävyydestä sekä huoltovarmuudesta. Kaikki suomalaiset – myös me naantalilaiset – olemme osallistuneet ”talkoisiin” kiitettävästi. 

Toistaiseksi olemme myös välttäneet talveksi uhatun sähköpulan, mutta talvea on toki vielä jäljellä eikä Olkiluoto 3 ole täysimääräisesti tuotannossa. Kannattaa siis lukea nettisivuiltamme arjen energiansäästövinkkejä ja infopakettia sähköpulaan varautumisesta

Kallis sähkö on vaikuttanut meihin kaikkiin ja erityisesti niihin, joilla puskuria kotitaloudessa on vähemmän, esimeriksi ison asuntolainan takia. Jos oma tilanne sähkölaskun maksamisen osalta näyttää vaikealta, kannattaa olla yhteydessä laskutuskumppanimme Ropo Capitalin asiakaspalveluun. Numero löytyy kaikista sähkölaskuistamme. 

Suomessa toiseksi edullisinta sähköä Euroopassa 

Viime syksynä sähkön hinnat olivat korkeampia kuin koskaan aikaisemmin. Suomessa vuoden 2022 keskihinta oli 154 euroa megawattitunnilta, ja aiempi ennätys eli 72 euroa oli edelliseltä vuodelta. 

Hinnat ovat olleet korkealla koko Euroopassa. Vaikka sähkö on Suomessa kallista, meillä se eurooppalaisittain verrattuna toiseksi edullisinta. Vain Ruotsissa sähkö on halvempaa. Esimerkiksi Kreikassa spot-sähkö maksoi viime vuonna keskimäärin 280 euroa megawattitunnilta, Sveitsissä 283 euroa ja Ranskassa 275 euroa megawattitunnilta. 

Lauhaa talvenjatkoa toivottaen, 

Pasi Haarala
toimitusjohtaja

Naantalin Energia verkkoalue kartta

Ota yhteyttä