Energiatehokkuuteen voi vaikuttaa pienilläkin teoilla, joilla yhdessä saadaan aikaan suuri vaikutus. Energiansäästöviikon kunniaksi listaamme yksinkertaisia, mutta merkityksellisiä toimenpiteitä, jotka voivat kohentaa toimitilan energiatehokkuutta huomattavasti.
Energiatehokkaampi ja siten myös vastuullisempi toimitila on kaikkien etu. Vastuullisilla valinnoilla tuetaan niin yrityksen liiketoimintaa kuin henkilöstön hyvinvointiakin. Merkittävimmät muutokset liittyvät todellisten tarpeiden huomioimiseen valinnoissa ja laitteiden säädöissä, jotta käytetty energia ja energiantarve kulkisivat käsi kädessä.
Valot päälle vain tarpeen mukaan
Valaistuksessa kannattaa huomioida, että valo palaa juuri siellä ja silloin, kun sitä aidosti tarvitaan. Mikäli sisävalaistuksessa on aikaohjelma ja liiketunnistinohjaus käytössä, tulee tarkistaa, vastaavatko niiden päälläoloajat ja -alueet todellista käyttöä. Koko huoneen ei kannata olla valaistuna, mikäli toimitilassa on vain yksi ihminen.
On myös harkitsemisen arvoista päivittää LED-valaistukseen: se on paitsi ympäristöystävällisempi, myös taloudellisesti järkevämpi vaihtoehto, joka on myös suhteellisen helppo toteuttaa. Myös perinteistä luonnonvaloa kannattaa hyödyntää mahdollisuuksien mukaan: se virkistää, piristää ja säästää pitkän pennin.
Katse toimistojen kodinkoneisiin ja elektroniikkaan
Jokaisella työpaikalla on astiat pestävä ja eväät säilytettävä, mutta niihin käytettäviin kodinkoneisiin on syytä kiinnittää huomiota. Vastuulliselta toimistolta löytyy oikeankokoinen, todellisia tarpeita vastaava jääkaappi ja astianpesukone. On myös hyvä pitää mielessä, että yli 10 vuotta vanha, jo parhaat päivänsä nähnyt kodinkone kuluttaa jopa puolet enemmän energiaa uuteen verrattuna. Uutta konetta hankkiessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan suosia lämminvesiliitäntää, jolloin veden lämmittämiseen ei mene turhaa energiaa.
Myös elektroniikassa pienellä tarkkaavaisuudella on suuri vaikutus. Älylaitteiden puhtaudesta kannattaa huolehtia, sillä pölyinen laite voi lisätä energiankulutusta. Laitteet kannattaa myös sammuttaa aika ajoin, sillä jatkuva valmiustilassa pitäminen kuluttaa turhaan sähköä. Mikäli mahdollista, laitteissa on myös hyvä olla oletusasetuksena energiansäästötila.
Ilmanvaihto ja lämmitys tasapainoon
Kun ilmanvaihto on toimistolla kunnossa, ajatuskin kulkee paremmin. Porrastamalla käyntiinlähdöt ilmanvaihdon käyntiaika vastaa todellista tarvetta. Myös aikaohjelmien osatehoja kannattaa hyödyntää, ja säätää ilmanvirrat tarpeiden mukaan. Tilojen lämmityksessä tulisi hyödyntää lämmitysverkkoja ilmanvaihdon sijaan, eikä sisäänpuhalluslämpötilan tulisi ylittää 18 astetta.
Myös toimistojen lämpötiloissa kannattaa harkita, voisiko niitä säätää astetta alemmaksi. Lämmityskaudella huonelämpö ja sen säätömahdollisuus tulee asentaa noin 21 asteeseen, ja jäähdytyskaudella jäähdytysmahdollisuutta ei tule olla lämpötilan ollessa alle 23 astetta. Mikäli toimitiloissa tuntuu vetoa, on vedon syy selvitettävä sen sijaan, että asia ratkaistaisiin lämmitystä nostamalla
Kaikista energiatehokkuuteen liittyvistä muutoksista kannattaa kertoa tilojen käyttäjille, jotta vaikutus olisi mahdollisimman laaja ja tapojen muuttaminen yhteinen, innostava tavoite.
Energiansäästöviikon terveisin,
Pasi Haarala
toimitusjohtaja
Lähde: astettaalemmas.fi