Siirry suoraan sisältöön

Sähköä ilmassa

Jos joku olisi vuosi sitten kysynyt minulta, paljonko kulutat kotona sähköä vuodessa, olisin vastannut, että ei mitään hajua. Luulen, että todella monella olisi ollut samankaltainen vastaus. Nyt vastaus samaan kysymykseen tulee kuin apteekin hyllyltä. Syy tähän tietoisuuden lisääntymiseen kumpuaa luultavimmin viime syksyn energian hinnan kipuamisesta, jopa yli kipurajojen.

Sähköä on ilmassa, se kuuluu lähes päivittäiseen keskusteluun. Mikä sopimus sulla on? Paljonko maksaa kwh? Meinaatko ottaa määräaikaisen sopparin vai jatkatko pörssisähköllä? Oletko asentanut aurinkopaneelit? Onko sulla jo ilmalämpöpumppu? Käytätkö yösähköä? Kysymyksiä on vaikka kuinka paljon, mutta kukaan ei taida osata kertoa oikeaa vastausta siihen, mikä on oikein ja paras ratkaisu.

Hankala tilanne näin kuluttajan, mutta varmasti myös energiayhtiöiden kannalta, koska oikeastaan mitään ei pysty ennustamaan hinnan tai tuotannon saralla. Sähkö on kuitenkin ajan saatossa muodostunut kaikille enemmän kuin tärkeäksi, ja asian ympärillä käytävä keskustelu on ymmärrettävää. Päiväkin ilman sähköä on monelle kriisin paikka, niin kotona kuin yrityksissäkin. 

Esimerkkinä voisin pitää vaikka kaupan alaa. Jos sähkön jakelussa tulee ongelmia, kassat eivät toimi ja myyminen muuttuu mahdottomaksi. Kaupan ovetkaan eivät aukene, jos ei ole sähköä. Kotona jääkaapin ja pakastimen sisällöt voivat mennä pilalle, lämmin vesi loppuu, valoja ei pysty käyttämään ja syksyn illat ovat pimeitä. Perheelliset tietävät, että jos nuorisolta loppuu puhelimesta akku ja samalla Tiktokin katselu, niin se vasta iso ongelma onkin.

Mitä sähkö sitten on ja miten sitä tuotetaan, myös näihin kysymyksiin moni on vastauksia etsinyt. Tässä muutamia vastauksia. Sähkö on luonnonilmiö, joka liittyy sähkövaraukseen. Sähkön virtaaminen on varattujen hiukkasten, yleensä elektronien liikettä. Elektronit saa liikkeelle sähköinen potentiaali eli jännite, kertoo Wikipedia.

Sähköä taas voidaan tuottaa monilla eri tavoilla, yleisimpiä ovat: lämpö-, ydin- ja vesivoimalat, tuuli- ja, aurinkovoima sekä muut energiamuodot, kuten biokaasu ja geoterminen energia, jotka hyödyntävät uusiutuvia energianlähteitä. Myös aalto- ja vuorovesivoimaa tutkitaan aktiivisesti. Kaikkien yhteinen tavoite on entistä enemmän uusiutuvan energian lähteiden käyttöön ottaminen fossiilisten polttoaineiden vähentämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. 

Tässä hiukan tekstiä sähköstä arkisin termein. Jätän kaikki alan termit ammattilaisille ja niitä Naantalin Energiassa on. Haluan omasta puolestani kiittää Naantalin Energiaa hyvästä työstä energia-alalla sekä verkon ylläpitämisessä Naantalin alueella. Ongelmatilanteet on aina hoidettu todella nopeasti, ja pitkiä sähkökatkoja en ainakaan itse muista. Kiitos siis kaikille kentällä työskenteleville, asiakaspalveluun sekä johdolle. Toivotaan, etteivät viime talven korkeat hinnat palaa kuluttajien haasteeksi. 

Mukavaa syksyä kaikille – on myös hyvä muistaa, ettei ilman syksyä tule seuraavaa kesää.


Terveisin,

Toni Forsblom
Naantalin Energian asiakas ja Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Toni Forsblom
Naantalin Energia verkkoalue kartta

Ota yhteyttä