Siirry suoraan sisältöön

Liikevaihto kasvoi, tulos tappiolla

Tilinpäätöksemme vuodelta 2022 hyväksyttiin 17. huhtikuuta pidetyssä yhtiökokouksessa. Liikevaihtomme kasvoi viime vuonna hieman yli 14 prosenttia 11,2 miljoonaan euroon. Kasvu johtui pääosin sähkön hinnan noususta. Kuten jo aikaisemmin ennakoimme, yhtiön tulos kääntyi reilusti tappiolliseksi. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli -1,7 miljoonaa euroa. Kannattavuuden heikkeneminen johtui tekemästämme Fennovoiman alaskirjauksesta sekä sähkön äkillisestä ja rajusta hinnannoususta, jota vastaan emme pystyneet suojautumaan.

Naantalin Energia karvetti

Kallis sähkö on hankaloittanut monen ihmisen elämää viimeisen vuoden aikana. Se on – ehkä hieman yllättäen – koetellut myös sähköyhtiöiden kannattavuutta. Naantalin Energian osalta tämä tarkoittaa kahden vuoden aikana lähes kahden miljoonan euron tappioita sähkönmyynnistä.

Sähkön myyntihinnan tasoa säädellään pohjoismaisilla ja eurooppalaisilla yhteismarkkinoilla. Sähkön hinta on vaihdellut poikkeuksellisen paljon ja ennakoimattomasti jo parin vuoden ajan. Tähän on vaikuttanut muun muassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan, mikä on sekoittanut eurooppalaisia energiamarkkinoita ja nostanut kaiken energian hintaa.  

Yksittäisen sähköyhtiön, jolla ei ole tuotantoa omalla paikkakunnalla, on mahdotonta vaikuttaa ostettavan sähkön hintaan. Lisäksi sähköyhtiöiden omat marginaalit ovat jo pitkään olleet erittäin matalat. Tämä on heikentänyt sähköä myyvien yhtiöiden kannattavuutta. Tämän huomaa muun muassa siitä, että muutama sähkön myyntiyhtiö on hiljattain lopettanut toimintansa kannattamattomana tai tehnyt konkurssin.

Isot hintavaihtelut ja ennakoimattomuus ovat kasvattaneet sähkön hankintariskiä merkittävästi. Riskin pienentämiseksi mekin keskitimme hetkellisesti sähkön myynnin omalle verkkoalueellemme, kuten moni muukin sähköyhtiö.

Vakuusmaksut, joista on uutisoitu ja jotka aiheuttavat monelle energiayhtiölle haasteita, eivät onneksi ole ongelma meille. Olemme jo pitkään olleet yhteistyössä Vattenfallin kanssa. Viime vuoden heinäkuun alusta laajensimme yhteistyötä siirtymällä ns. komissiomyyjäksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että Vattenfall kantaa kaiken hankintaan liittyvän riskin ja vakuusmaksut. Toiminnan luonteeseen kuuluu toki se, että Vattenfall myös päättää sähkön paikalliset myyntihinnat.

Tällä hetkellä markkinat ovat jo hieman rauhoittuneet ja näkymät ovat vakaammat. Kahden vuoden takaiseen sähkön hintatasoon ei taida kuitenkaan olla mahdollisuutta kuin hetkellisesti. Maailma on niin suuressa myllerryksessä, että mitään varmaa ei uskalla luvata. Mitä tahansa ennustaisinkin, todennäköisesti se menisi poskelleen…

Hyvää ja lämmintä kevättä,

Pasi Haarala 
toimitusjohtaja

Naantalin Energia verkkoalue kartta

Ota yhteyttä